keskiviikko 21. joulukuuta 2016

JOULUSAUNA

Jouluun on enää kolme yötä ja nyt on viimeinen aika napata tämän kirjoituksen lopusta pari vinkkiä joulusaunan puhdistukseen ja tunnelman luomiseen! Keräähän talteen myös ihana lahjavinkki aattosaunaan! :-)

Sanaan ”joulu” liittyy jokaiselle monia erilaisia muistoja, perinteitä, tunteita sekä mielikuvia. Joulukortit, lahjojen pakkaaminen, joulusiivous. Kynttilät ja jouluvalot. Hiljaisuutta, joulumusiikkia ja tuoksuja. Perinteisiä jouluruokia ja kinkun paistaminen aattoyönä. Joulukuusi ja sen koristelu. Yhdessäoloa. Joulutorttujen, -kakkujen ja -pipareiden leipominen. Varsinkin lapsille joulu on jännityksen aikaa; joulutontut kurkkivat ikkunoista ja tontuilta ilmestyy pieniä yllätyksiä kuistille. 

Jokaiselle meistä sana ”joulu” on merkitykseltään erilainen. Kaikkia meitä yhdistää vanhat perinteet, joita jokainen on perheineen muokannut omanlaisekseen vuosien varrella. Tavat ja tottumukset perinteiden toteuttamisessa voivat vaihdella huomattavasti. On olemassa kuitenkin yksi suomalainen jouluperinne, joka on kautta aikojen sukupolvista sukupolviin pysynyt lähes muuttumattomana. Se on joulusauna










MITEN SUOMALAINEN JOULUSAUNAPERINNE ON SYNTYNYT?


Joulusauna juontaa juurensa perinteisestä talonpoikien juhlasta. Joulusauna oli muinaisille suomalaisille yksi joulunvieton tärkeimmistä tapahtumista ja traditiota kunnioitettiin erittäin hartaasti. Tapana oli puhdistautua huolella ja saunoa todella pitkään. Puusaunojen lämmittäminen aloitettiinkin tavallisesti jo edellisen vuorokauden puolella, jotta jokainen saisi saunoa päiväsaikaan. Joulusauna oli, ja on edelleen, rauhallinen, hiljaisuuden täyttämä peseytymis- ja rentoutumishetki, jonka vain hiljainen puheensorina täyttää. Hiljaisuudella varmistettiin uskomusten mukaan, etteivät sääsket, itikat ja muut lentävät hyönteiset olisi seuraavan kesän riesana. Hiljaisuuden rikkoutuessa, joidenkin uskomusten mukaan, uskottiin pulisijoille lankeavan rangaistuksena jouluköyry tai muuta epäonnea.

Muinoin uskottiin myös siihen, että haltijat, ja myöhemmin nimityksen saaneet tontut, kävivät myös saunomassa pimeyden koittaessa isäntäväkensä jälkeen. Uskomuksena oli myös se, että seuraava vuosi tulisi olemaan hyvä, jos jouluyönä ulos jätetty jouluruoka-astia oli syöty tyhjäksi. Saunassa asusteleville tontuille jätettiin myös saunan lauteille olkia makuupaikoiksi.

Joulutonttu on muotoutunut suomalaisiin uskomuksiin 1800-luvun lopussa. Joulutonttu tarkkailee ja raportoi pukille kilteistä teoista ja aattona kiltteys sitten palkitaan lahjojen tai hyvän onnen muodossa. Saunasta tontun voi löytää monien kotien lauteilta, lattialta tai kiukaasta pienen keraamisen tontun muodossa. Saunatontun tehtävänä on patistella löylyn henkeä ja tuoda siten saunaan hyvä löyly.



SAUNOMISTA JA YHDESSÄOLOA

Kautta aikojen, joulusauna on ollut yhteinen peseytymiä  ja rentoutumishetki, jonka jälkeen on rauhoituttu ja luovuttu askareista. Toiset käyvät saunomassa varhain aattoaamuna, jotkut päivällä, osa illalla tai yöllä. Joidenkin aattoon kuuluu kaksi kertaa saunominen. Myös lumessa kieriminen kuuluu perinteisesti joulusaunan yhteyteen. Kylmässä lumessa pyörähtäminen vilkastaakin mukavasti verenkiertoa löylyjen välissä. Tällä hetkellä ei ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla lunta näy, mutta peukut pystyyn, että sitä vielä sataisi, niin päästään kierimään hankiin! :-)

Nykyisin myös taloyhtiöt saattavat tarjota asukkailleen ilmaisen joulusaunan, sillä jokaisella ei luonnollisesti omaa saunaa kotonaan ole. Joulusauna yhdistää mukavasti ihmisiä joulun aikana suomalaisella ja perinteikkäällä tavalla. Monet yleiset saunatkin toivottavat lämpimästi tervetulleiksi saunomaan jouluaattona.

Tässä vanhempieni kodin sauna Vantaalla! Täällä tulee saunottua tämäkin joulu! :-)

PUHDAS SAUNA, PARHAIN LÖYLY

Jotta löylyt olisivat parhaimmat, vuoden tunnelmallisimpana saunahetkenä, on sauna hyvä kuurata joulusiivouksen yhteydessä. Onko teidän sauna jo pestynä? :-) Lämpö ja kosteus voivat aiheuttaa turhankin antoisat elinolosuhteet bakteereille, homeelle ja mikrobeille, joten on terveydenkin kannalta tärkeää puhdistaa sauna säännöllisesti (1-3krt/vuosi).

Hyvä tapa siivotessa saunaa, on edetä katosta lattiaan. Katon pyyhkäisy ja seinien kevyt pyyhkimen kannattaa hoitaa ensin. Lauteiden pesussa kannattaa käyttää lämmintä vettä ja neutraalia pesunestettä. Lauteiden alapuoli on hankala pestä, mutta sieltä kannattaa kuurata huolella, sillä sinne pääsee valumaan tietenkin kaikki likavedet ja bakteerit. Lauteiden huolellinen huuhtominen vie kaikki pesuaineiden rippeet pois. VINKKI! Huuhtele lauteet lopuksi kylmällä vedellä! Jatkossa lika ei tartu niin tiukasti kiinni lauteisiin, sillä puun huokoset supistuvat kylmän veden ansiosta. Kiukaan kivetkin olisi hyvä harjata ja huuhtoa puhtaaksi, sillä puhtaat kivet saavat aikaan puhtaamman löylyn. Muista kuivata kivet ennen kun laitat ne takaisin kiukaaseen! Saunan lattia on hyvä jynssätä lopuksi kaakeleiden saumoja myöten. Muista jättää sauna lopuksi tuulettumaan!


VINKIT JOULUSAUNAN TUNNELMAN VIIMEISTELYYN

Saunan jouluinen tunnelma viimeistellään ihanilla joulutuoksuilla, vihdoilla, lyhdyillä ja kynttilöillä. Saunaan voi esimerkiksi joulusiivouksen jälkeen jättää kestävään astiaan muutama tippa mausteista tuoksuöljyä. Se luo pehmeän tuoksun koko saunaan ja kylpyhuoneeseen! Saunaveden seassa, kiukaaseen heitettynä, aromikas löylytuoksu rentouttaa ja herättelee aisteja mausteisuudellaan! Tunnelmaa tuo kynttilät sekä lattian rajassa olevat lyhdyt. Jos kylpyhuoneesta tulee liikaa valoa löylyhuoneeseen, kannattaa kylpyhuoneen valo sammuttaa löylyn ajaksi! 


NAPPAA TÄSTÄ IHANA JOULULAHJAVINKKI AATTOSAUNAN YHTEYTEEN

Joulusaunan yhteyteen sopii kevyt ja rentouttava hieronta pienenä lisälahjana. Hieronta poistaa mm. siivoushärdellin aiheuttaman stressin sekä päänsäryn ja vilkastaa samalla verenkiertoa. Varsinkin aamusaunan yhteydessä hieronta on täydellinen, sillä se virkistää ja saa aikaan hyvän mielen koko loppu päiväksi. Aaton hierontaan käy erinomaisesti suomalaisen Rento-tuotemerkin hierontaöljykynttilät, joissa on vielä lisäksi ihanan mausteinen tuoksu! Kynttilän vaha lämpiää 10-20 minuutissa, liekki sammutetaan ja sopivan lämpöinen öljy valutetaan varovasti iholle. Jouluhieronta esimerkiksi selän jumiutuneille kohdille voi alkaa!  Kevyen hieronnan voi tehdä esimerkiksi saunomisen aikana puhtaalle iholle, jolloin saunan lämpö tehostaa rentoutumista (varmista kuitenkin, ettei ole liian kuuma). Hieronnan voi myös tehdä ennen saunomista tai juuri ennen peseytymistä. Muista hieroa varoen, ettei aineenvaihdunta lähde liian voimakkaasti liikkeelle! Aromikas hierontaöljy täyttää aistit, samalla kun hieronta rentouttaa lihaksia! Jotta jouluinen tunnelma ei katkea hierontaan ja saunahetkeen, mausteinen saippua pesee kevyesti ylimääräisen öljyn kehosta! 



 Ihanaa ja lämpöistä joulua jokaiselle <3 Seuraava blogikirjoitus on tulossa pian!

- Jonna








                       



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän :-)